Murhaavia ilmastotekoja

”Murhaajat, lahtarit”. Huuto kaikaa männikössä. ”Lahtarit, murhaajat” kaiku vastailee. Nyt ei olla Tampereen valtauksessa vaan nykyaikaisessa räkämännikössä suolistamassa hirveä.

Paikalle osunut koiraa ulkoiluttava vittuuntunut teini-ihminen, huutaa metsätien varressa kajuutta punaisena. Myöhemmin illasta, edelleen hysteeristä ja hyperventiloivaa mielialavegaania lohdutetaan yhden kerrosaterian verran paikallisessa hampurilaisravintolassa.

Metsästys käy tunteisiin ja metsästäjiä pidetään helposti ihmishirviöinä, jotka tunteettomasti ampuvat riistaeläimiä. Yksi syy kasvissyöntiin onkin eettisyys. Eettisesti on pidettävä vähintään huolta siitä, että eläin oli normatiivisesti onnellinen ennen karjaportin autoon joutumista ja että syöjä itse ei ota vastuuta tappamisesta. Eettisyyden lisäksi tuotantoeläinten syönti on ongelmallista tehottomuuden takia. Vaikka puhutaan tehotuotannosta niin kilo naudanlihaa tuottaa noin 15 kiloa hiilidioksidia (hiilidioksidiekvivalentteja). Karppaajan päivittäisellä nauta-annoksella ajelisi noin 150 kilometriä vähäpäästöisellä pikkuautolla. Ylikypsän teinin lepyttämiseen käytetyn hampurilaisen pihvillä ajomatkaa kertyisi 15 kilometriä. Asia ei ole kumminkaan niin yksioikoinen, sillä onnellisesti metsässä elänyt hirvi korvaa monessa taloudessa tehotuotetun naudanlihan kokonaan. Viiden hengen vuosittainen naudanlihankulutus, korvattuna neljälläkymmenellä kilolla hirvenlihaa, vastaa karkeasti parilla tiedostavalla kasvissyöjäteinillä varustettua perhettä tai 6000 kilometriä pikkuautoilua. Ei paha asia ollenkaan. Hirveä pöytään!

Metsä on rauhoittunut, teiniltä ehtyi äänivarat ja ilmastonsuojelijat voivat vetää mönkijällä eettisen saaliinsa metsästä kylän ärjyimmän pick-upin lavalle ja lähteä naftan katkuiselle ruumissaatolle kohti lahtivajaa. Kymmenen muuta mörkömaasturia seuraavat letkassa leikkaamaan ilmastohyötyä.

Comments

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi. Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin: aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö . Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien rävelikköjen jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen. ”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia Suomen me

Päätös

Päätös Tänään on omituinen päivä. Olen pantannut päätöstäni kauan. Lukuisista yhteydenotoista ja verenpaineen noususta huolimatta olen työntänyt päätöstä yhä edemmäksi. Nyt olen päätökseni tehnyt. Verenpaine laskee ja päätöksen myötä monta asiaa menneisyydestä ja nykyisyydestä kiertyy kiehtovasti yhteen. Pelkään että verenpaine vielä jossain välissä nousee, mutta sille asialle en voi enää mitään. Peli on alkanut. 90-luvun puolivälissä, Keuruun Virtalankosken sillalta syljeskellessä, perhovapaa roikottaen ja Tarhian koskireitin alennustilaa katsellessa heräsi halu ottaa selvää miten tuon vesistön voisi saada vedenlaadultaan takaisin taimenille sopivaksi. Samoina vuosina Multian metsissä hakkuuaukkojen, turvesoiden ja syvien metsäojien pirstomassa maisemassa sienestäessä, marjastaessa ja metsästäessä juurisyy valuma-alueen vedenlaadun kehnouteen alkoi valjeta. Vaikka metsätalous tuokin seudulle toimeentuloa, se myös pilaa luontoa, virkistysmahdollisuuksia, kalavesiä, mökkiranto

Vapaaehtoinen maailmanloppu vol. 2.

” Ethän sä voi tosissasi vaatia, että muutoksia tehdään pakolla. Ei yhteiskunta niin toimi, että jotain pakotetaan. Kyllä homman on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Ei mitään pakkoja. Tehdään, kun joudetaan tai annetaan ainakin 30 vuoden siirtymäaika – ehkä vapaaehtoinen ”. Ironisinta vallalla olevassa vapaaehtoisuuskiimassa on monen tunnetun umpikonservatiivin yhtäkkinen into vaalia vapaaehtoisuutta ja yksilönvapautta. Vapaaehtoisuuskeskustelussa demonisoitu pakko tuntuu ilmastonmuutoskontekstissa aivan älyttömältä. Olemme päätöksen kanssa jo selkä seinää vasten. Käytännössä ”vapaaehtoisuus” ilmastoasioissa on pakkopäätös siitä, tehdäänkö pakolla nyt vai erittäin pakolla myöhemmin. Väitän, että kansalaisten halukkuus ilmastotekoihin on ymmärretty totaalisen väärin. Keskivertokansalainen N. N. ja suomalaisten ylivoimainen enemmistö ilmoittavat haluavansa puolustaa Suomea aseellisesti. Suomalainen on siis valmis kuolemaan sodassa, muttei muka valmis hivenen pakotettuna autta

Tarmo Ketola

Search This Blog